Lastenhuoneen koboltinsininen tapetti ja paperitapetin asentaminen — Pihlgren ja Ritola, Kiurujen yö

IMG_20171227_001955_606

Iki-ihanan Kiurujen yö

Rakastan syviä ja rohkeita värisävyjä, mutta olen aiemmin ollut hieman arka käyttämään niitä suurilla pinnoilla – etenkin tässä kompaktissa kolmiossamme. Lastenhuoneen osalta uskaltauduin kuitenkin ottamaan riskin, eikä onneksi ole kaduttanut päivääkään!

Pihlgren ja Ritolan perinteiset paperitapetit ovat mielestäni kauneimpia tapetteja. Emme asu tällä hetkellä haaveilemassamme vanhassa talossa, mutta halusin luoda vanhan ajan tunnelmaa kotiimme silti jotenkin. Kiurujen yö -tapetilla se onnistui.

Erityisesti Pihlgren ja Ritolan tapeteissa minua kiehtoo se, että tapetit valmistetaan perinteisiä menetelmiä käyttäen, vanhalla rotaatiopainokoneella painaen. Valmistusmenetelmästä johtuen värisävyissä ja kuvioissa on pientä vaihtelua, eli jokainen tapettirulla on oma yksilönsä. Vaihtelu ei kuitenkaan ole niin merkittävää, etteikö useasta rullasta saisi kauniin ja yhtenevän tapettiseinän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paperitapetin asentaminen

Paperitapetin kiinnittäminen seinään ei ole ihan yhtä helppoa ja yksikertaista kuin nykyaikaisten kuitutapettien asennus. Kumpaakin tehneenä koen kuitenkin pitäväni enemmän paperitapetin asentamisesta, vaikka siihen kuluukin enemmän aikaa. Valitettavasti vuoden takaisesta Kiurujen yön asennusvaiheesta ei ole kuvia.

Kuitutapettivuodan voi asentaa suoraan liisteröidylle seinälle. Paperitapetin asennuksessa taas liisteröidään vuodat. Hommaan tarvitsee siis myös tapettipöydän. Me käytimme pahvista kasattavaa pöytää. Paperitapetille on myös olemassa oma liisterinsä. Suosittelen vanhan ajan vesiohenteista ja muovitonta liisteriä, jota saa ostettua  jauheena. Jauhe sekoitetaan veteen, ja näin saadaan liisteriä.

IMG_20171211_170208_971

Tarvitset työhön liisteriharjan, astian liisterille, tapettiharjan, lastan, mattoveitsen, jakkaran tai tikkaat sekä pari puhdasta rättiä lähettyville. Suosittelen varautumaan myös pitkällä pinnalla. Hommaan kannattaa ryhtyä hyvillä mielin ja sellaisella sopivan zen-fiiliksellä.

Lastenhuoneessa oman haasteensa toivat ikkunan vieressä olevat vesiputket. Tapetti on tummaa, joten ratkaisin ongelman maalaamalla putket sekä putkien taustan mattamustaksi. Näin putkien muhkuraisten liitoskohtien pienet kauneusvirheet eivät jääneet tapetin asennuksen jälkeen näkymään.

Putket eivät myöskään enää entiseen tapaansa kiinnitä huomiota, sillä ne ikään kuin uppoavat tapettiin. Enää ei tarvitse kyseistä nurkkaa peittää verholla. Patteri ja ikkunat olivat myös omat juttunsa. Eli huomioi ennalta tapetoitavan seinän haasteet ja suunnittele tarkasti, kuinka niistä selviät.

Ennen asennusta muista poistaa edellinen tapetti alta (jos sellainen on) ja pohjamaalata seinä. Varaa tapetoitavaan tilaan myös riittävä valaistus. Jos suunnittelet tapetin asentamista pinkopahville, älä toimi näiden ohjeiden mukaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työvaiheet olivat seuraavat:

  1. Valmista liisteri (lue käyttämäsi liisterin valmistusohje)
  2. Kasaa tapettipöytä
  3. Leikkaa 5 – 10 vuotaa valmiiksi, ja levitä vuodat  päällekäin tapettipöydälle nurja puoli ylöspäin (ole tarkkana kuviotapettivuotia leikatessasi, jotta kohdennus menee oikein, ja merkkaa vuotiin ylä- ja alapäihin kynällä merkit, jotta asennat ne oikein päin)
  4. Toinen tapa on leikata yksi vuota kerrallaan, kuten me malttamattomina teimme. Hyvin eteni homma näinkin. Lisäksi varmistimme joka vuodan kohdennuksen aina ensin seinää vasten jo kiinnitetyn vuodan viereen ennen liisteröintiä.
  5. Tarkista, tuleeko tapetti asentaa limisaumalla vai puskusaumalla. Itse asensin 1mm limisaumalla, sillä paperitapetti saattaa hieman kutistua kuivatessaan.
  6. Levitä liisteriä liisteriharjalla tasaisesti ja säästelemättä päällimmäisen tapettivuodan nurjalle puolelle (aloita keskeltä, toimi ripeästi)
  7. Käännä vuodan kummatkin päät vastakkain vuodan keskelle niin, että liisteripinnatkin ovat vastakkain.
  8. Anna vettyä noin kolme minuuttia.
  9. Nosta tapettivuota seinälle. Kuviotapetin kanssa toimin itse niin, että kohdistin kuvion ensin ylhäältä (kiinnitin lastan avulla) ja sitten etenin alaspäin.
  10. Voit käyttää lastan sijaan myös tapettiharjaa, mutta mielestäni lastalla saa paremmin ilmakuplat pois. Vetele lastalla tapetin keskeltä sivuille päin. Älä käytä liikaa voimaa, jotta hauras paperitapetti ei repeä.
  11. Vuodan asennuksen jälkeen pyyhi puhtaalla kuivalla liinalla tapetin pinnalle mahdollisesti tarttunut liisteri pois (itse käytin nihkeää liinaa, eikä tapetin värit silti levinneet. Toimi niin kuitenkin omalla riskillä).
  12. Asenna seuraava vuota jne…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paperitapettejakin on erilaisia, joten toimi ensisijaisesti aina kunkin tapettimallin omien ohjeiden mukaisesti. Ennen ensimmäistä paperitapetin asennuskertaa kannattaa työvaiheisiin perehtyä huolella. Asennus ei kuitenkaan ole niin vaikeaa, kuin mitä sen ensisilmäyksellä kuvittelisi olevan. Varaa hommaan riittävästi aikaa, kaveri ja vaikka taustamusiikkia, niin asennus sujuu kuin siivillä!

Löytyykö sinulta kotoasi Pihlgren ja Ritolan tapetteja?

Rose14f847-allekirjoitus2bkiitu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s