Rakkaudesta huonekasveihin — Kasvit sisustuselementteinä, opettajina ja hyvinvoinnin lisääjinä

IMG_20181022_194212_335

Kasvirakkautta

Alkusyksyinen työpäivä. Hyllyn päällä pistokkaita ja lappu, jossa lukee: ”Saa viedä, meille ei enää mahdu”.

Minähän vein, kuinkas muutenkaan?

Nappasin monen joukosta mm. tämän paksuvartisen vehkan. Kasvissa oli suuri juurakko, mutta lehtien alapinnoilla näkyi olleen tuholaisia. Vehka muutti siis kylpyhuoneeseen eristyksiin ja elpymään. Poistin huonokuntoisimmat lehdet, ja varteen jäi lehtiä lopulta vain kaksi. Kylpyhuone on ikkunaton, mutta aika pian vehka alkoi puskea uutta lehteä.

Muutaman viikon jälkeen istutin kasvin (”hieman” liian isoon) altakasteluruukkuun, ja nyt se pukkaa jo kolmatta uutta lehteään sekä suoristaa nuupahtanutta varttaan. Kasvi myös niin kutsutusti itkee. Kuulemani mukaan ilmiön sanotaan olevan merkki onnellisesta kasvista. Tiedä sitten.

IMG_20180916_140120_794

IMG_20170819_143254

Kasvit opettajina ja hyvinvoinnin edistäjinä

Mummini opetti aikanaan, että kasveille tulee jutella. Myönnän aina kastelun yhteydessä tai ohi kulkiessani lausuvanikin niille pari kannustavaa sanaa, ja päivä toisensa jälkeen ne kukoistavat kauniimmin.

Kasvit huolehtivat huoneilman puhtaudesta ja niiden hoitaminen on terapeuttista, joten miksi en näkisi hieman ylimääräistä vaivaa, jotta ne voisivat mahdollisimman hyvin? Sitä paitsi lapsistakin on hauskaa, kun äiti höpöttelee kasveille. Hupsua, mutta ei siitä haittaakaan ole. Tosikon elämä olisi muutenkin kamalan tylsää.

Kasvien hoitohetket ovat myös oivia opetustuokioita. Mielestäni on tärkeää, että jälkikasvumme oppii kunnioittamaan luontoa ja kaikenlaista elämää. Se pieni tosikko minussa kuitenkin tietää sen, että ilman kasveja ei olisi muutakaan elämää, ja se tulisi meistä jokaisen muistaa.

IMG_20170725_211531

IMG_20181022_194040_055

IMG_20170803_195624

Tietoisku:

Tiesitkö, että hyvin hoidetuista emokasveista napsaistut pistokkaat voivat ja kasvavat paljon paremmin, kuin teollisissa kasvihuoneolosuhteissa turpeessa pakkokasvatetut taimet? Nämä kasvihuoneet kuluttavat valtavasti energiaa, ja turvetuotanto on myös tunnetusti äärimmäisen epäekologista.

Lisäksi moni näistä ns. huonon alun saaneista kasveista päätyy lopulta roskikseen, sillä niitä ei joko viitsitä hoitaa oikeaoppisesti, tai niissä on tuholaisia, jotka pahimmassa tapauksessa leviävät kodin muihinkin kasveihin.

Mikset siis jatkossa hankkisi huonekasvejasi kirpputoreilta tai pistokkaita tutuilta keräten? Esimerkiksi Facebookista löytyy ns. pistokasrinkejä, joissa vaihdetaan pistokkaita, ja voi niitä ostaakin. Toimien näin säästät paitsi rahaa myös hieman luontoa.

IMG_20170807_133301

IMG_20180416_224430_391

IMG_20180726_205646_329

Laskujeni mukaan meillä on tällä hetkellä  tässä pikkukolmiossamme 16 ruukkukasvia, joista vain neljä on aikoinaan hankittu kaupoista. Lukumäärä tulee tosin jälleen kasvamaan, sillä roskalavaryhmästä saamistani anopinhampaista osa on alkanut tekemään ”vauvoja”.

Pian nuo pienet alut ovat riittävän suuria siirtyäkseen omiin ruukkuihinsa. Myös kultaköynnöksistäni tulee napsittua usein pistokkaita, sillä ne ovat kovia kasvamaan. Muratti piti kiinnittää varsistaan jo kattoon, sillä pisin varsi ylsi lattiaan.

Kasvit tekevät kodista kotoisan. Jokainen ihminen sisimmässään tuntee varmasti jonkinlaista kaipuuta luontoon, etenkin kaupungeissa. Huonekasvit tuovat luonnon luoksemme, ja koristavat kotimme kauniiksi. Mielestäni kodin kauneimpia sisustuselementtejä ovat nimenomaan kasvit.

Ihania loppusyksyn hetkiä teistä jokaiselle, ja muistakaa huolehtia kasveistanne!

Adoptoitko sinäkin huonekasveja?

Eikö olekin valtavan palkitsevaa seurata omasta kasvista napsaistun pistokkaan kasvua?

 

IMG_20180116_114844_208

IMG_20170926_154405

IMG_20180504_210835_813

Rose14f847-allekirjoitus2bkiitu

2 thoughts on “Rakkaudesta huonekasveihin — Kasvit sisustuselementteinä, opettajina ja hyvinvoinnin lisääjinä

  1. Olen kyllä aivan samanlainen. Olen käynyt pelastamassa paikallisesta facebookin roskalava-ryhmästä monet kasvit, joita olisi muuten uhannut roskapönttö. Kotona ei oikeastaan yhtään tyhjää laskutilaa, poislukien ruokapöytä, jotka eivät olisi täynnä kasveja. Leikkokukkia pitää aina olla maljakossa myös ruokapöydässä. Ja muuten ihan irrelevantti kysymys, mistä nuo to die for-kengät ovat mitkä parissa kuvassa vilahtaa?

    Tykkää

    1. Heidi kiva kuulla 😊🌱, ja roskalavaryhmät on parhaita! Ainoan haasteensa täällä tuo kissat, toinen kun on joistain kasveista vähän liiankin kiinnostunut. Myrkyllisimmät kiinnostavat roikkuvat siis amppeleissa. Niin ja kengät on Bruno Premi -merkkiset.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s