Black Friday, Buy Nothing Day vai sittenkin ihan tavallinen perjantai? — Vinkkejä kestävään kuluttamiseen

IMG_20171016_170813

Tarvitsenko sen todella?

Otin viime vuonna osaa Älä osta mitään -päivään. Tänä vuonna aion elää tämän perjantain, kuten minkä tahansa viikon päivän. Jos kotoa loppuu kahvimaito, voin ostaa sitä tänäänkin. Tärkeintä on kuluttaa viisaasti aina, päivään katsomatta. Älä osta mitään päivällä on kuitenkin tärkeä rooli mm. keskustelun ja ajatuksien herättäjänä.

Jos kuitenkin aiot hyödyntää Mustan perjantain tarjouksia, mieti seuraavia asioita:

Tunnista todellinen tarve. Todellisen tarpeen luo esimerkiksi pesukoneen hajoaminen yms., mutta tarvitsetko todella sen leivänpaahtimen, kun olet syönyt paahtamatonta leipää tähänkin saakka vuosia? Todella halpa hinta voi saada meidät huijaamaan itsellemme uusia tarpeita. Kysy siis itseltäsi, tarvitsenko sen todella.

Halvalla on aina hintansa. Niin. Vaikka sinä maksat siitä halvasti, joku muu maksaa siitä lopulta kalliisti, kuten esimerkiksi halpatuontantomaan köyhä työläinen, jolle jää tuotteen kokonaishinnasta hävettävän pieni osuus käteen.  Ikävää, mutta totta. Halvasta tuotteesta kärsii usein sekä ihminen että ympäristö. Tiedä siis mitä ostat ja kiinnitä huomiota tuotantoketjuun sekä tuotteen alkuperämaahan.

Suosi kotimaista tuotantoa ja paikallisia toimijoita ja pienyrittäjiä. Näin maksamastasi hinnasta maksetaan vero kotimaahan, ja mahdollistat kotimaisen tuotannon jatkuvuutta tulevaisuudessakin.

Hanki vain kestäviä tuotteita ja vältä kertakäyttökulttuuria. Laadukkaasta ja kestävästä tuotteesta saatat joutua maksamaan hankintavaiheessa isomman euron, mutta pitkän käyttöiän omaavat tuotteet maksavat itsensä aina takaisin sekä sinulle että ympäristölle.

Vietit siis tänään minkälaista perjantaita tahansa, teethän viisaita päätöksiä ja vältät ylikulutusta kaikkina päivinä – tänäänkin?

Mukavaa viikonloppua kaikille!

PS: Loppuun vielä ote viimevuotisesta kirjoituksestani Älä osta mitään -päivään liittyen.

IMG_20171019_131938

”Tänään perjantaina on kansainvälinen Älä osta mitään -päivä.

Mutta Black Friday -alennuksissa on vaikka mitä ihanaa, joten miksi ihmeessä viettäisin ostolakkoa juuri tänään?

Kuluttamiseen perustuva kulttuurimme ei kanna kauas. -Leo Stranius

Älä osta mitään -teemapäivä haastaa meidät pohtimaan jokapäiväisiä kulutuspäätöksiämme ja niiden vaikutuksia ympäristöömme, ja sitä vietetään tarkoituksella samana päivänä Black Friday -alennusmyyntitempauksen kanssa. Järjettömän kulutusmässäilyn ja ostokiihkon hetkinä vastapuolen kannanotto tulee tarpeeseen. Todella tarpeeseen.

– Kuluttamiseen perustuva kulttuurimme ei kanna kauas. Liikakulutuksella on paitsi katastrofaaliset vaikutukset ympäristöömme, se ei myöskään tee ketään meistä onnelliseksi,  sanoo Luonto-Liiton toiminnanjohtaja Leo Stranius. Luonto-Liiton mukaan ei ole sattumaa, että kahta idealtaan lähes vastakkaista teemapäivää vietetään samaan aikaan. -Keskisuomalainen

Helsingin Sanomat julkaisi uutisen 13.11.2017, jossa kerrottiin, että jopa 15 000 tieteentekijää 184 maasta sanoo ihmisten vaarantavan koko ihmiskunnan tulevaisuuden, jos kulutusyhteiskunta ja väestönkasvu jatkavat nykyisellä tahdilla. VAARANNAMME tulevaisuutemme, kun emme vähennä rankkaa mutta maantieteellisesti ja väestöllisesti epäsäännöllistä materiaalien kulutustamme. Lue koko uutinen: Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta.

Fossiilisten polttoaineiden, hiilen, öljyn, maakaasun, öljyhiekan ja metsien häikäilemätön riisto romahduttavat ekosysteemimme. -Pirkka-Pekka Petelius

Koko kansan rakastama Pirkka-Pekka Petelius otti myös kantaa nykytilanteeseen 20.11.2017 Suomen Luonto -julkaisun kolumnissaan Nyt on kiire. Hän toteaa, että fossiilisten polttoaineiden, hiilen, öljyn, maakaasun, öljyhiekan ja metsien häikäilemätön riisto romahduttavat ekosysteemimme. Peteliuksen mukaan jokainen meistä voi kuitenkin omilla valinnoillaan vaikuttaa: kulutustottumuksilla, vähentämällä lihansyöntiä, äänestämällä oikeita päättäjiä ja jakamalla tietoa. Erittäin hyvä kolumni. Suosittelen lämmöllä lukemaan!”

IMG_20171222_231938_811

Vietätkö sinä tänään Älä osta mitään päivää?

Millaisia tuntemuksia Black Friday sinussa herättää?

Aiotko hyödyntää Black Fridayn tarjouksia?

Rose14f847-allekirjoitus2bkiitu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s